Video art lounger

← Back to the Portfolio

Design: Markus Nevalainen, Teppo Asikainen

Ajatus Liikkuvan kuvan kalusteesta syntyi vuonna 2002, jolloin valtion taidekokoelma alkoi hankkia videotaidetta valtion taidekokoelmiin. Tuolloin ajankohtaistui kysymys videotaiteen esittämismahdollisuuksista julkisissa tiloissa. Taidekokoelma totesi, että videotaiteeseen tutustuu useimmiten valikoitu yleisö taidenäyttelyissä ja -museoissa. Miten videoita voisi vaivatta esitellä erilaisissa tiloissa virastoista kouluihin ja tehdä niistä “julkista taidetta”? Toimikunta pyysi arkkitehtuuritoimisto Valvomoa ideoimaan helposti liikuteltavan ja koottavan, kovaa kulutusta kestävän kalusteen, joka mahdollistaisi liikkuvan kuvan teoksien sijoittamisen erilaisiin julkisiin tiloihin.

Kaluste toteutettiin levyrakenteisesta, pehmustetusta ja verhoillusta istuinosasta, sekä siihen liittyvästä luonnonkumimatolla päällystetystä tv-tasosta. Istuinosa ja tv-taso liittyvät toisiinsa maalatun ja hitsatun teräsputkirungon avulla. Kalusteen hahmo on selkeä ja rauhallinen ja sen väritys hillitty. Liikkuvan kuvan kaluste erottuu tilassa olevista muista kalusteista omaperäisyydellään ja eleettömyydellään häiritsemättä sen ääressä esitettäviä teoksia. Kaluste irrottaa katsojan tilasta ja rajaa ympäristöstään rauhoittavan alueen teoksiin paneutumista varten. Liikkuvan kuvan kaluste toteutettiin kevytrakenteisena ja sen saa jaettua kahteen osaan. Kaluste voidaan pakata kuljetusta varten erilliseen kuljetuslaatikkoon.

Ensimmäisen kerran Liikkuvan kuvan kaluste oli esillä Nykytaiteen museo Kiasmassa Helsingissä 12.2.-11.4.2004. Tämän jälkeen kaluste on kiertänyt usassa kohteessa maailmanlaajuisesti, mm. Suomen suurlähetystöissä Tukholmassa, Berliinissä ja Washingtonissa.

  • Date: 2004
  • Client: Valtion Taideteostoimikunta
  • Filed under: exhibitions, product design
photo: Tuomas Marttila
photo: Tuomas Marttila